Lahjaesineitä heille, joilla on jo kaikkea - Seinäjokelaisen opettajan koskettava tarina 

05.06.2020

Olen ollut korona - aikana onnelisessa asemassa, sillä töitä on riittänyt niin puutöiden parissa kuin palkkatöissäkin. Puutöiden osalta on alkanut tulemaan entistä enemmän pyyntöjä erilaisiin personointeihin. Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ja on vaikea keksiä, millä muistaisi hyvinvoivaa ihmistä, jolla kaikkea tarpeellista ja vähän enemmänkin on jo hankittuna. Tässä kohtaa tietty ekologinen käyttöesine tai muisto on erinomainen vaihtoehto. 

Monet haluavat esimerkiksi jossain vaiheessa koulutaipaleensa taitekohdassa muistaa tärkeäksi ihmiseksi muodostunutta opettajaansa. Minullakin on hyviä muistoja kouluajoilta ja tietyt opettajapersoonat ovat jääneet vahvasti mieleen.

Joskus lahja ja tarina osuvat nappiin ja ajattelin jakaa tässä erään parhaiten mieleen painuneen: 

"Näillä on nyt kaksi vuotta ollut opettajana sellainen nuorehko rokkarimies, josta ne tykkää ihan hirveästi (mainittakoon, että sitä ennen oli lähes eläkeikäinen syvästi uskovainen naisopettaja). Opettaja on kertakaikkiaan sarkastisella huumorintajulla varustettu musiikkimies, eikä pelkää vanhempia ja sanoo suoraan mitä ajattelee niin lapsille kuin aikuisillekin. Siis aivan paras opettaja! Onnistui jotenkin hommaamaan omalle luokalleen käyttöön ukulelet ja jokaiselle oman plektran - nokkahuiluun ei ole tarvinnut koskea kertaakaan. 😅 Opettaja oli jemmannut meidän tytölle sen ainoan plektran, jossa oli ollut kilpikonnan kuva, koska meidän tytöllä on kilpikonna. Silloin tyttö tuli kotiin ja sanoi, että haluaa antaa opettajalle plektran kun menee yläasteelle. Kaikenlaista musisointihommaa ovat tehneet, mitä taatusti yksikään muu luokka niiden koulussa ei ole tehnyt!

Sitten kun tenavat tekee jotain typerää, niin opettaja sanoo niitä vatipäiksi. 😅 Ilmeisesti typeryyksiä on tapahtunut jonkin verran! Kun lapsi mietti mitä plektraan kirjoitetaan, niin sanoin että laita se miksi se teitä sanoo. "Vatipäät" oli vastaus täysin miettimättä 😄"

----->

"Niin hei, kiitos vielä ihan hirveästi! Plektra oli postilaatikossa jo torstaina. Ihan mielettömän hienoa asiakaspalvelua 👍🏻😊"


T. -Seinäjoki 


Itse plektrahan tehtiin kotimaisesta pihlajasta, joka sattuu olemaan vielä aivan omalta kylältä. Sanoisin, että puu on kaadettu n. 1,009 km päästä verstaalta. Olen kutsunut tuotteitani monesti lähituotteiksi. Voidaanko kohta lanseerata käyttöön termi naapurituote?