Reseptiarkisto

 

Tänä vuonna vietetään suuressa määrin paikallista joulua. Uusi normaali estää monen perinteisen sukujuhlan tai vierailun.

Olen ollut korona - aikana onnelisessa asemassa, sillä töitä on riittänyt niin puutöiden parissa kuin palkkatöissäkin. Puutöiden osalta on alkanut tulemaan entistä enemmän pyyntöjä erilaisiin personointeihin. Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ja on vaikea keksiä, millä muistaisi hyvinvoivaa ihmistä, jolla kaikkea tarpeellista ja vähän enemmänkin...

Joulu oli ja meni. Itse ostin tänä vuonna tasan 0 joululahjaa, itse tein kaksi (tasapuolisesti molemmille tyttärille). Ostamme toki tarvittaessa kaupasta meille tarpeellisia asioita, mutta jotenkin olemme viime vuosina päättäneet, että pelkästään joulun takia meidän ei tarvitse ostaa mitään. Monestakin asiasta johtuen tuntuu, että joulun merkitys...

Yhdestä Puusta -plektroissa yhdistyvät suomalainen käsityötaito ja luonnonmateriaalit. Jämäkät puuplektrat pysyvät kädessä hyvin, ja niiden soittotuntuma on ainutlaatuinen. Soundi edellä kulkeville tämä on tutustumisen arvoinen kokemus! Lakkaamattomassa pinnassa on todella luonteva pito, ja puu tuntuu olevan materiaalina kielille hellävaraisempi...